EloMEntorin Ihmettelyä – Mitä onni on – hyvinvoiva suolisto osa 2

Ensimmäisessä aihetta käsittelevässä kirjoituksessani tarkastelin onnemme olemusta hyvinvoivan suoliston muutamien fysiologisten tekijöiden kautta. Nyt paneudun aiheeseen kuinka henkisen hyvinvoinnin lisääntyminen vaikuttaa meidän käyttäytymiseemme ja kuinka se sitä kautta vaikuttaa suolistomme terveyteen. Sillä edelleen keskiössä on toteamus ”onni on hyvinvoiva suolisto”.

Pysähtyminen itsensä äärelle

Syventäessäsi henkistä hyvinvointia elämässäsi tarkoittaa se sitä, että ensimmäiseksi pysähdyt itsesi äärelle ja tarkastelet itseäsi rehellisesti kaikkine puolinesi. Opettelet löytämään sen aidon minän, jolla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Opettelet rakastamaan itseäsi kokonaisuutena. Tämän omaksumisen kautta suolistosi saa sekä välittömiä vaikutuksia muun muassa hormonaalisesti että välillisiä vaikutuksia elämäntapojen ja -asenteen hioutumisen myötä.

Paras keino tähän pysähtymiseen on konkreettinen kehoon ja hengitykseen keskittyminen. Jokapäiväiseksi rutiiniksi otettuna se alkaa vaikuttaa rentouttavasti suolistoon parasympaattisen hermoston kautta. Lisäksi se alkaa vaikuttaa myös hormonitoimintaamme tasaamalla stressihormonimme, kortisolin eritystä. Pienet pysähdykset pitkin päivää kehittävät läsnäoloasi ja sitä kautta myös kehosi tuntemus lisääntyy, jota kautta pääset tutustumaan koko olemukseesi paremmin.

Itsensä äärelle pysähtyminen keskittymällä hengitykseesi laskee stressitasojasi.

Ennen ruokailua on suolistosi ja ruoansulatuksesi kannalta hyvä pysähtyä hengittelemään ja keskittymään ruokaan. Ensin sen katseluun, sitten haisteluun ja sitten siirtyä maisteluun. Pysähtyminen suutuntuman kokemiseen kitalakea, kieltä ja hampaita vasten lisää tuntoaistisi kautta läsnäoloasi ja sen jälkeen olet valmis huolelliseen pureskeluun. Vanha, kiinalainen oppi ”Syö juomasi ja juo ruokasi!” antaa suolistollesi parhaan mahdollisen avun ruokasi sulattamiseen ja sitä kautta tehokkaampaan imeytymiseen sekä normaaliin suolen toimintaan.

Itsensä helliminen

Toiseksi alat hellimään itseäsi sellaisella puhtaalla ja ravintorikkaalla ruoalla, joka antaa sinun elimistöllesi sopivaa polttoainetta toimia hyvin. Et enää halua syödä ravintoköyhää pikaruokaa tai lisäaineita sisältäviä välipaloja, jotka saavat suolesi tukkoon. Samalla myös alat kohentaa ruokarytmejäsi omalle kehollesi ja mielellesi sopivaksi. Kiinnität huomiota syömiesi kasvisten, lihan ja kalan laatuun sekä määrään. Ravintosi kokonaissisältö alkaa kiinnostamaan sinua enemmän. Voit kiinnostua myös tarkemmin suolistosi hyvinvoinnista ja alat mahdollisesti kunnostaa sitä ravintoalan ammattilaisen avustuksella.

Alat kiinnostua kasvisten ja yrttien lisäämisestäsi ruokavalioosi sekä terveellisimmistä ruoanvalmistustavoista.

Kolmanneksi sinun jaksamisesi lisääntyessä haluat ottaa käyttöön sellaisia uusia tapoja, jotka edistävät ruoansulatustasi ja lisäävät elimistösi kokonaishyvinvointia. Voit opetella syömään ruokasi ilman juotavaa ja omaksut tavan juoda riittävästi vettä ruokailujen välillä. Tämä antaa kudoksillesi tarvittavaa kosteutta ja saa suolistosi tavaran liikkumaan paremmin.

Pahinta arjen keskellä on kiireessä syöminen, hotkiminen, huono pureskelu ja juoman kanssa ruoan kulauttelu alas.

Heti aamulla hampaiden harjaamisen jälkeen huoneenlämpöisen veden juominen on todella hyvä alku päivälle. Joissakin tapauksissa loraus sitruunanmehua tai omenaviinietikkaa sopivat hyvin tukemaan suolistoterveyttäsi. Huomaa myös, että kielen puhdistaminen heti herättyä estää yön aikana kielen pinnalle kertynyttä bakteerikasvustoa siirtymästä suolistoon.

Liiku joka päivä omalla tavallasi

Neljänneksi henkisen hyvinvoinnin kehittyessä sinä alat huomaamaan liikunnan tärkeän merkityksen elämässäsi. Päivittäinen kävely antaa vauhtia aineenvaihdunnalle ja suolistollesi sopivaa liikettä. Vauhtisi ratkaisee, milloin mennään stressin puolelle ja mahan toiminnot jäävät nollaan. Venytellessäsi notkeutta niveliisi ja joustavuutta lihaksiisi saa suolistosi samalla hellää hierontaa ja suolensisällön liike tulee helpommaksi. Nauti hyötyliikunnasta viikkosiivouksen, lumitöiden, ikkunanpesun tai työmatkapyöräilyn keinoin. Herättele itsesi löytämään juuri sinulle kokonaisterveytesi kannalta sopivimmat lajit. Mieti vaikka sellaista, kuinka aineenvaihduntasi lisääntyisi ja lisäisit iloa elämääsi uuden tanssiharrastuksen kautta.

Kuulostele kehosi viestejä sinulle sopivasta kuormituksesta ja sinulle sopivista lajeista.

Suoliston hyvinvointia voit lähteä tukemaan niin elimistösi fysiologista tilannetta pohtivassa EloMEntorin ravinto-ohjauksessa kuin yhtälailla EloMEntorin henkisen hyvinvoinnin ohjauksessa. Itsetuntemuksen, kiitollisuuden ja rakkaudellisuuden lisääntymisen kautta konkreettisten muutosten tekeminen elämään suoliston hyvinvoinnin lisäämiseksi helpottuu, eikä energiasi valu hukkaan tai keskity suolistovaivojen tuskailuun. Muutoksen kautta onni elämässäsi saa tilaa kukoistukseensa.

Eri tunteiden, kuten kiitollisuuden, rakkauden ja luottamuksen merkityksestä suoliston terveyteen kerron tämän aihepiirin kolmannessa osiossa. Miltäs se sinusta kuulostaa?

Toivotan rauhoittavia ja onnellisia pysähtymisen hetkiä Sinulle niin vatsasi kuin ruokailusi tai elämäsi tilanteiden äärelle ❤

❤ Anne ❤ EloMEntorisi ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: