EloMEntorin arvot

EloMEntorin arvot

Aitous

kohtaan sinut läsnäolevasti omana itsenäni

omine puutteineni ja heikkouksineni

omine vahvuuksineni ja lahjoineni

Rehellisyys

olen ihminen ihmiselle tässä ja nyt

riisuttuna titteleistä ja ennakkokäsityksistä

olen rehellinen sinulle ja olen rehellinen itselleni

Kokonaisvaltaisuus

ihminen on fyysinen, toiminnallinen, seksuaalinen, yksilöllinen

ihminen on psyykkinen, henkinen, sielullinen, osa ykseyttä

ihminen on sosiaalinen, introvertti, ekstrovertti, aito minä

kunnioitUS

olemme ainutlaatuisia oman polkumme kulkijoita, voimme olla erilailla ajattelevia, mutta silti kohtaamisemme ihmisinä on merkityksellistä

polku voi haarautua eri suuntiin, risteyksessä voi tulla ristiriitoja, suunnan valinta on kuitenkin aina sinun ja se on kunnioitettavaa

asioista ei tarvitse olla aina samaa mieltä, tärkeintä on kunnioitus toista kohtaan, hänen ajatteluaan ja valintojaan kohtaan

kunnioitus toisen ihmisen omaa polkua kohtaan

suuri kunnioitus kaikkea elämää kohtaa

kaiken kunnioittamisen perustana on itsesi kunnioittaminen

Luottamus

luotan prosessiin, jolloin asiat vievät aikansa ja etenevät siihen suuntaan kuin niiden on tarkoitus

luotan hyvään tarkoitukseen, jolloin asioiden kaikenlaisella etenemisellä on merkityksensä

luotan merkityksen löytymiseen, jolloin se johtaa vapautumiseen vanhasta ja antaa tilaa uudelle

Iloisuus

asioiden katsominen uudella tavalla positiivisuuden linssin suodattamana vaikeidenkin asioiden ymmärtämisessä

värit, nauru ja ilo tekemisessä, fyysisyydessä

lempeä iloisuus, salliva valoisuus, hoitava aurinkoisuus

KIITOLLISUUS

olen kiitollinen kaikesta siitä elämästä, elämänkokemuksista, kohtaamistani ihmistä ja tapahtumista, jotka ovat muovanneet ja muovaavat tällä hetkellä sekä tulevat muovaamaan polkuani

EloMEntor – ELOA, ILOA JA VALOA SINUN ELÄMÄÄSI!