Luennot

EloMEntorin luennot

EloMEntorin luennot

EloMEntorin luennot ovat vuorovaikutteisia tuokioita, jotka voidaan muokata sinulle ja yhteisöllesi sopiviksi. Ne pohjautuvat Annen omaan kokemusasiantuntijuuteen ja koulutusten kautta saamaan tietopohjaan. Aiheina voivat olla ravitsemukseen, henkiseen hyvinvointiin, tulevaisuuden näkymiin, itsensä kehittämiseen, elämän haasteisiin, liikunnallisuuteen, ergonomiaan, sairauksien syihin tai yleisesti terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat.

Kimmokkeen luentojeni aiheisiin on antanut osaltaan yhteiskuntamme tilanne, jossa yhä enemmän terveydenhuoltomme kuormittuu erilaisten terveyshaittojen lisääntymisen myötä ja sen kantokyky alkaa olla katkeamassa. Pohdin voisiko olla mahdollista helpottaa tuota tilannetta kukin omasta itsestä lähtöisin, jolloin pienillä arjen huomioilla voisimme enemmän pitää huolta omasta terveydestämme ja hyvinvoinnistamme? Terveytemme haasteet voivat kummuta eri hyvinvoinnin osa-alueilta, joten niiden lähempi tarkastelu voisi olla paikallaan eikä niiden kanssa tarvitse jäädä yksin.

EloMEntorin luennot voidaan toteuttaa elämysviikonloppuina tai parin tunnin tuokioina. Ole yhteydessä, niin katsomme sopivan ajan, sisällön ja tavan luentotuokioon tai koko luentosarjaan ryhmäsi kanssa.

Luentosarjat käsittelevät mm. terveyttä, keho&mieli-yhteyttä, kivusta selviytymistä ja hyvinvoinnin eri osa-alueita.

1. Sinä olet elämäsi tärkein ihminen

EloMEntor järjestää tilaisuuksia, joissa keskiössä olet Sinä itse. Elämyksellisten tilaisuuksien, joko yksittäisen luennon, koko luentosarjan tai vapaamman keskustelutilaisuuden tavoitteena on löytää keinoja ylläpitää ja kohentaa omaa hyvinvointia ja etsiä tapoja omasta terveydestä huolehtimiseen. Löydämme vinkkejä niin fyysisestä, psyykkisestä kuin sosiaalisesta hyvinvoinnista itsellemme sovellettaviksi. Esille tulee myös tärkeänä osana henkisen hyvinvoinnin osuus terveytemme ylläpidossa.

Luentojen sisällöissä paneudumme niihin arjen asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa; syömiseen, juomiseen, nukkumiseen, ravintolisien tai päihteiden käyttöön, liikkumiseen, ulkoiluun, stressin hallintaan, ajattelutapoihimme, uskomuksiimme, tunteisiimme, käyttäytymiseemme erilaisissa tilanteissa jne. Lisäksi mietimme terveyshaasteidemme juurisyitä ja keinoja niihin vaikuttamiseen.

Kaikissa tilaisuuksissa tehdään vaihtelevasti erilaisia harjoitteita, joihin voit halutessasi osallistua. Harjoitteet sisältävät erilaisia läsnäolo-, hengitys-, venyttely- ja itseä hoitavia harjoitusosioita. Mahdollisesti tauolla on tarjolla järjestäjän kanssa sovittuna jotakin teemaan sopivaa välipalaa, maistiaisia ja tietysti kuumaa juomaa.

Teemoja luentoihin ovat Terveys ja yleinen hyvinvointi, Ravitsemus ja yleinen hyvinvointi, Kehoterveys ja fyysinen hyvinvointi, Aivoterveys, muisti ja psyykkinen hyvinvointi sekä Yhteys itseen ja muihin – sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi.

2. Loppuelämäni ensimmäinen päivä

Luentosarjassa paneudutaan elämän käännekohtaan, jossa on halu muutokselle. Kuinka teen muutoksen? Kuinka etenen? Mitä kehoni kertoo? Entä jos väsymys on hidasteena? Käymme aiheita läpi laajasti niin ravitsemuksen kuin muiden elämänmuutosten osalta. Tutkimme kehomme eri elinjärjestelmiä ja niiden kuntoon vaikuttavia asioita. Huomaamme, että jo pienillä muutoksilla ajattelussamme on merkittävä vaikutus toimintaamme ja sitä kautta suuri vaikutus kehomme vointiin. Jokaisen yksilöllisyys on tärkeä, niinpä jokainen saa luennoilta poimittua juuri itselle tärkeitä asioita tähän hetkeen sovellettavaksi. Luentosarja kulkee rinnallasi!

Luentojen aiheita mm. Suurenmoinen suolisto, Ainutlaatuiset aivot, Mahtava myrkynpoistojärjestelmä, Nauravat nivelet, Syleilevä sydän, Ilmiömäinen immuunipuolustus, Mieletön mieli, Säteilevä sielu

3. Kipu ja ravitsemus

Luentosarja koostuu kolmesta osiosta, joissa käsitellään kivun juurisyitä, kaiken keskiössä olevaa suolistoa ja erityyppisiä kipua lieventäviä tekijöitä niin ravinnosta kuin terveyden eri osa-alueilta. Luennoilla käsitellään asiat konkreettisesti ja helppoja käytännön vinkkejä esitellen. Kipua lähestytään monesta eri näkökulmasta ja sen vaikutuksia pohditaan syvemmin. Ravitsemusta tarkastellaan laajasti ja jokaisella kerralla saadaan kotiin konkreettisia vinkkejä arkeen sovellettaviksi. Luentojen yhteydessä on mahdollisuus seurata omaa tilannettaan alku- ja loppukartoituksen avulla, siksi luennot olisi suotavaa pitää vähintään kuukauden välein.

Luentojen aiheet: Kipu ja ravitsemus I – juurisyiden jäljillä, Kipu ja ravitsemus II – kaiken takana on ihmeellinen suolisto ja Kipu ja ravitsemus III – pienten muutosten vaikutukset

Työyhteisöille, harrasteryhmille, kaveriporukoille tai kuntien asukkaille

Kaikkien EloMEntorin luentosarjojen luentoja voidaan käyttää räätälöitynä erilaisten työyhteisöjen ja harrasteryhmien kanssa tai vaikka kunnan asukkailleen järjestämissä terveyttä edistävissä tilaisuuksissa. Kokemukselliset luentotilaisuudet muodostavat parhaimmillaan jatkumon, joiden kautta osallistuja voi saada selkeyttä koko elämänpiirinsä alueisiin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, varsinkin elämäntapamuutoksissa.

Pääosin jokainen EloMEntorin luento-osio on aihepiirissään itsenäinen luentonsa, johon pääsee hyvin mukaan vaikka ei olisi käynyt vielä muissa. Suositeltavaa on kuitenkin osallistua useampaan luentoon, sillä silloin mahdollisten muutosten seuraaminen on helpompaa ja näin saa parhaan annin sisällöistä.

Koko luentosarjan sisältävässä kokonaisuudessa osallistuja saa osallistumiskertojensa mukaan EloMEntorin yksilöohjauksesta alea. Esimerkiksi ne ketkä osallistuvat samalla kaudella jokaiseen luentosarjan tilaisuuteen saavat lisäksi yhden EloMEntorin yksilöohjauksen (90min/norm. 110€) -50% alennuksella. Muutoin tilaisuuksiin osallistujat saavat kolmen kerran ohjaussarjan -10% hintaan.

Jos kiinnostuit, kysy minulta lisää aiheesta joko tekstarilla 040-7715180/Anne, sähköpostilla elomentor@gmail.com tai www.elomentor.fi/yhteystiedot.

Tervetuloa mukaan ❤❤❤❤❤

Annen luennolla asiat käsitellään rennossa ilmapiirissä. Sain sieltä mukaani paljon ajateltavaa ja hyviä vinkkejä arkeeni vietäväksi.

nimimerkki Ilolla oppija

Menin tilaisuuteen ilman odotuksia. Sain todella yllättäviä elämyksiä ja kokea sellaista yhteenkuuluvuutta koko ryhmän kanssa, jota en ole aikaisemmin kokenut.

nimimerkki yllätyin positiivisesti

Ihan kokonaisvaltainen paketti. Voisin osallistua toistekin. Suosittelen muillekin.

nimimerkki nainen 57v.
%d bloggaajaa tykkää tästä: