Siinäpä vasta jouluinen kysymys väännettynä hieman uuteen muottiin. Mielestäni tätä aihetta voi tarkastella mihin vuodenaikaan tahansa, sillä aihe on siksi tärkeä.
Alkuperäisessä joulupukin aattoversiossa penättiin ”kilttejä lapsia”. Mitä silloin kiltteydeltä odotettaan? Onko se sitä, että aina tottelee, mitä aikuiset sanovat? Tai sitä, että on aina hiljaa ja rauhallinen lapsonen erilaisissa tilanteissa? Useille se on lapsuudessa luultavasti merkinnyt noita, ainakin minulle itselleni.
Entäpä sitten, kun olemme tietenkin halunneet olla kilttejä, että saamme jouluna lahjoja pukilta. Kuinka sitten on käynyt, kun olemmekin toimineet vahingossa mahdollisesti riehakkaasti, laukoneet omia mielipiteitämme tai vastustaneet jotain meille ehdotettua sisäistä lastamme kuunnellen? Me olemme olleet silloin ”tuhmia”! Se ei ole tuntunut hyvältä ja se on antanut meille sellaisen palautteen, ettemme voi ajatella itseämme tai kertoa omia mielipiteitämme asioista tai vaikuttaa meitä koskeviin päätöksiin.
Emmekö ole saaneet olla tarpeeksi lapsia?
Kuinka epäinhimilliseltä tuo tuntuukaan. Varsinkin, kun tuon kiltteyden vaatimuksen näkee kirjoitettuna. Se vaikuttaa sellaiselta ”säännöltä”, jota voi olla tosi vaikea noudattaa, jos elää hetkessä ja kuuntelee omia tuntemuksiaan. Elää niin kuin lapsi! Emmekö ole saaneet olla tarpeeksi lapsia? Tarpeeksi hassuttelevia, leikkiväisiä ja eloisia? Onko se, että on oppinut kuuntelemaan toisia liikaa ja mennyt heidän ohjeidensa mukaan, saanut oman sisäisen lapsemme painumaan unohduksiin ja piiloon?
Tämä kaikki voi heijastua meihin vielä vuosien päästä. Tämä voi myös alkaa vasta aikuistuessa tai työikäisenä, jolloin oman sisäisen minän kuuleminen ja sen äärelle pysähtyminen voi arjen tohinassa jäädä. Vaatimusten kasvaessa on helpointa unohtaa itsensä ja toimia toisia varten, heidän hyväkseen ja heidän näkökulmansa mukaisesti. Omaa ääntä voi viedä myös työn kiireellisyys, vastuullisuus, ajanpuute, palautumisen puute, oravanpyörä ja jatkuva meno paikasta toiseen, asiasta toiseen, tekemisestä ja suorittamisesta toiseen.
Kuitenkin jotkut muistoja nostattavat tilanteet saavat meidät taas tuohon ”kilttejä lapsia”-tilaan!
Voi olla, että olemme käyneet elämämme polulla jo monta mutkaa, jotka ovat opettaneet meitä huomioimaan omaa itseämme ja sitä kautta parantamaan omaa hyvinvointiamme. Olemme oppineet kenties olemaan paremmin läsnä kehossamme ja tämän läsnäolon kautta saaneet paremman yhteyden tuohon sisäiseen lapseemme. Kuitenkin jotkut muistoja nostattavat tilanteet, stressin ja kiireen lisääntyminen arjessa ja erilaiset elämän virrasta nousevat tunnetilat, saavat meidät taas tuohon ”kilttejä lapsia”-tilaan!
Millaisia muistoja sinulle tulee tästä ”kilttejä lapsia” -lauseesta ja kuinka koet itse käyttäytyneesi? Oletko kenties aikuisiällä lähtenyt kuuntelemaan ulkopuolisia ohjeita enemmän kuin sisäisen lapsesi ääntä tai aikuisen sisäisen minäsi ääntä?
Sisäisen äänesi, sisäisen lapsesi löytämiseen ja vahvistamiseen on monia keinoja. Se voi löytyä myös elämänkaaresi tarkastelun kautta. Biografiatyöskentely on syvällinen sukellus omaan elettyyn elämään. Yksin et sitä matkaa pysty kulkemaan, vaan sitä on hyvä tehdä rinnallakulkijan, biografiatyöntekijän kanssa.
Minua itseäni kiehtoo ajatus sukeltaa taas uudelleen oman eletyn elämäni syövereihin, jotta voisin tarkastella noita erilaisia rooleja ja käyttäytymismalleja elämäni varrella ja ymmärtää niiden syvemmän merkityksen ja ohjauksen. Olisitko sinäkin kiinnostunut löytämään kiltteydellesi selityksen ja sitä kautta poisoppia siitä?
Itsellesi kiltteyttä osoittavin ja terveesti itsesi puolta pitävin terveisin,
Anne 💖 EloMEntorisi
EloMEntor 